Jokakeväinen juttu mulla on ollut, nyt jo muutaman vuoden ajan, asuntoautokuume. Matkailuautokuume. Karavaanikateus. Hinku teiden tukoksi, maanteiden sankariksi. Unelmoin pienistä irtiotoista arjen keskelle, niinkuin muutkin. Sisustaisin tietenkin ihan täysin omannäköisen, persoonallisen ja boheemin pikkupesän. Tämä näyttelee pääosaa unelmassani. Siihen tarkoitukseen asuntoautoni tulee olla vanha ja kukkarollekin sopiva. Kuka nyt uutta tohtisi alkaa maalaamaan ja tuunaamaan. Mitä hullua! Asuntoautoni ei pelkäisi koirankarvoja, ekä punaviinitahroja. Siellä olisi kaapissa mun lempimekot ja hanskalokerossa suomen kartta (se paperinen). Autossani soitetaan cd-levyjä ja vanhoja C-kasetteja, joita etsin matkanvarrelle sattuvilta kirpputoreilta. Suihkusta löytyy tekokasveja ja kultainen peili. Autoni on lämmin ja kutsuva, siellä on paljon tyynyjä ja peitteitä, kahvinkeitin ja tuoretta leipää, aina paikallisesta leipomosta tietenkin. Ja tärkein kaikesta, näen itseni kirjoittamassa blogia ja
Rakkaudesta kierrätykseen, ompelemiseen, käsillä tekemiseen ja kaikenmaailman hyggeilyt ja kotoilut, eiköhän ne mahdu tämän pikkulampurin elämänmakuiseen blogiin. Vaan silti vanhanaikaisella meiningillä, lämmöllä ja tunteella kirjoitan blogini. Ois kiva kuulla, mitä ajatuksia nää mun jutut sinussa herättää? Neljä vanhaa juttua tähän opiskeluaikana aloittuun blogiin jätän teille luettavaksi. On ompelija muuttunut, mutta sydän on samalla tiellä vielä. Ja nyt palava tarve kirjoittaa!