Siirry pääsisältöön

Unelmat on tehty toteutettavaksi!

Jokakeväinen juttu mulla on ollut, nyt jo muutaman vuoden ajan, asuntoautokuume. Matkailuautokuume. Karavaanikateus. Hinku teiden tukoksi, maanteiden sankariksi.

Unelmoin pienistä irtiotoista arjen keskelle,
niinkuin muutkin. 

Sisustaisin tietenkin ihan täysin omannäköisen, persoonallisen ja boheemin pikkupesän. Tämä näyttelee pääosaa unelmassani.

Siihen tarkoitukseen asuntoautoni tulee olla vanha ja kukkarollekin sopiva. Kuka nyt uutta tohtisi alkaa maalaamaan ja tuunaamaan. Mitä hullua!

Asuntoautoni ei pelkäisi koirankarvoja, ekä punaviinitahroja. Siellä olisi kaapissa mun lempimekot ja hanskalokerossa suomen kartta (se paperinen). 

Autossani soitetaan cd-levyjä ja vanhoja C-kasetteja, joita etsin matkanvarrelle sattuvilta kirpputoreilta.
Suihkusta löytyy tekokasveja ja kultainen peili.
Autoni on lämmin ja kutsuva, siellä on paljon tyynyjä ja peitteitä, kahvinkeitin ja tuoretta leipää, aina paikallisesta leipomosta tietenkin.

Ja tärkein kaikesta, näen itseni kirjoittamassa blogia ja nauttimassa punaviinilasillista kirjoittaessani, asuntoautossani, siellä perällä pöydän ääressä, villasukat jalassa, milloin missäkin. 

Irtiotto arjesta.

Viikko sitten tämä unelma tuli tunnusteltavaksi, todeksi.

Perjantaina työpäivän jälkeen soitin autoliikkeeseen tässä lähellä ja pyysin parasta, halvinta, 1990-luvun asuntoautoa koeajolle. Opettelin käsivaihteita autoliikkeen pihalla, ajoin kotiin sivuteitä pitkin, harjottelin auton suuruuden tajuamista. Sain pitää sen yön yli.

Ajelin hiukan, harjoittelin ja tunnustelin. 

Olin arjen yläpuolella, kirjoitin tätä blogia asuntoautossa, edessäni lasi punaviiniä. Toteutin unelmaani. 
Omalla kotipihallaini, koeajoautossa, pienen hetken.
Manifestointia, sitäpä juuri, elän kuin tämä olisi jo minun.


Ymmärsin, että tämä olisi mun juttu ja Viivin, Viivi on kuin syntynyt karavaanikoiraksi. Muu perhe ei tosin ymmärtänyt, tää ei saanut pisteitä eikä riemuhuutoja, toiset eivät tästä unelmoi. 

Mutta, omat unelmat ovat tehty toteutettaviksi, vai mitä? 

Joten saa nähdä kuinka tämän naisen käy. Kuulemani mukaan vaihtopäätökseen vaikuttavat myös lapset, tekniikka autossa jokapäiväisenä kulkineena, ja raha. 

Suunnitelmaa tein pitkään ja harkitusti :)

1) Tekniikaltaan hyvä auto kiikariin

2) Lasten ylipuhuminen, asuntoautoilun hyvien puolien korostaminen

3) Hiukkasen rahhoo takataskuun

Helppo homma! 

Tätä kirjoittaessani tuli mieleen ystäväni Kaisan ja Aurongonkodin haaste, jonka otin vastaan tunteella. Toteutan toiveeni toukokuussa! Kurkkaa, jos tuntuu, että sinäkin haluat tehdä niin.
 

Auringonkodin haaste: Toteuta toiveesi toukokuussa!

PS. Tänään ajattelin koeajaa toisen, samantyyppisen vain erimerkkisen. Ihan vain ruokkiakseni unelmaani ja saadakseni tuosta tekniikasta selkoa. Tosin, se toinenkin on vielä myynnissä, AKR-Loimaa. Olisko se sun unelma myös?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oi, miten hyvää piiskaa!

Ensimmäisen kerran hurahdin pajuhommiin, kun 2000-luvun alussa osallistuimme silloisen  anoppini kanssa lasten pajukurssille. Kahdestaan. Teimme vain pienen kasvituen, mutta se oli menoa meille. Anoppini alkoi kasvattamaankin koripajua (sekään ei ollut vaikeaa), osallistuttuaan useammillekin aikuisille tarkoitetuille kurrsseille. Minä kuivattelin ja liottelin pajuja ammeessa kotipihallani, tehden milloin mitäkin.  Näinä vuosina olen tehnyt pajutöitä tarpeeseen, enemmän ja vähemmän, mutta joka kevät silmäni hakevat ojanpientareita etsien ja ihaillen hyviä piiskoja.  Lapseni ovatkin tottuneet huudahduksiin,  "Oi, miten hyvää piiskaa! Pysähdytäänkö?"   Paju on parasta näin maalis-huhtikuussa, 1-vuotiaana piiskana, ennen lehtien puhkeamista. Eli juurikin nyt. Tai vaihtoehtoisesti syksyllä heti lehtien putoamisen jälkeen. Oksia piiskassa ei saa olla, sillä siitä kohdin se punottaessa katkeaa.  Sitkoa pajuun saa, kun malttaa antaa kerättyjen, niputettujen piiskojen vetäytyä kylmäs

Huutokauppahulluutta!

Tässä taas ollaan huutokauppavoittoja menossa hakemaan.  En minä se hullu ole, vaan tuo mieheni. Nyt olen huutanut rullakollisen kankaita lopettaneen laukkuliikkeen jäämistöstä. Niin on hänkin huutanut. Minulla on ompelimo. Hänellä on huotoasema.  Kerran huusin auton, Volvon, väliaikaisen. Se olikin hyvä huuto. Sain siitä vaihdossa nykyiseen tuplasti. Huusin ompelukoneen Reiman loppuhulinoista. Ihan toimiva kapistus. Ihan kaikkea huutamaani en onneksi ole voittanut.   Mikä siinä huutokaupassa on?  Ihminen sekoaa ihan täysin. Jopa näin tasapainoinen yksilö kuin minä 😀. Kun aika alkaa loppua, sekunnit vähenevät, ja olen päättänyt etten enää korota. Silti huomaan viime sekunneilla, klik, minulla on taas voittava huuto. Sitten joku ylittää jälleen huutoni, useimmiten sama tyyppi koko ajan. Alan vihata häntä. Ärsyynnyn. Alan huutaa lisää ihan vain sen vuoksi, ettei se toinen sitä ainakaan saa. Perkele. Sitten alan pelätä, että nyt jos tää jääkin mulle, niin mihin mä oikeesti laitan ne ja e