Siirry pääsisältöön

Elämässä tärkeintä on puutarhan hoito

Elämässä tärkeintä on puutarhanhoito


On taas se aika, kun lehtien sivut täyttyvät upeimmista puutarhoista ja siemenkuvastot ovat kovassa käytössä. Puutarhurit vaihtavat ryhmissään ajatuksia ja unelmia kesän kukinnasta, sadosta,
 uusista lajikkeista ja oikeista kasvualustoista. 
Aloittelevat puutarhurit miettivät mihin ja kenen neuvoihin kannattaa luottaa.


Toki unelmissa siintää minullakin taas talven jälkeen ne puutarhalehtien ihanat kuvat ja tuollaisen minäkin haluan. 

Kuitenkin minun suunitelmat tänä vuonna lähtivät siitä, mitä siemeniä olin ottanut talteen syksyllä, kuten nuo kuvan samettiruusut, Kiitos Päivi viimevuoden taimista! 
Eli jotain vanhaa. Jotain uutta, punajuuria haluan säilöä ja purjoa pakkaseen, tilasin siis siemenet. Jotain sinistä, tilatut ritarinkannuksen siemenet, ne ovat jo esikasvatuksessa. Jotain lainattua, no mustanmerenruusun kävyt ystävältä ehkä sopii tähän. Kiitos Anu! 

Toivon yhteisen tiemme kestävän istutuksesta ikuisesti, ainakin elokuulle, sillä yleensä jo heinäkuussa en jaksaisi enää hoitaa ja kastella. Myötä ja vastamäessä. Elokuussa tätä petturia houkuttelee jo metsä, jossa marjat ja sienet pikkuhiljaa kypsyvät. Ja kaikkea pitäisi saada kerättyä talven varalle.

Syksyn säilömiset, sadon talteenotto, sienireissut, puutarhalle hyvästit. Joulukuulle saakka on saatu hyvästellä, ennen kuin lumi peittää kasvit talvilevolle. 
Maasta tullut, sinne menevä.

Yksi lääkäri totesi miehelleni terveystarkastuksessa, että muista;

"Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito,
eikä sekään ole kovin tärkeätä."


Taputti olalle ja toivotti stressittömämpää jatkoa. Terve mies. 

Puutarhan hoito, satokausi, elämä, terveys. 
Näillä mietteillä yrittäjänä kevääseen.
 
Mikä on tärkeää?


PS. Aarno Kasvilta on tulossa uusi painos kirjasta Palstalta Parempaa -II kirja, jossa on mukana uusi Puut ja pensaat -osio. 

Kuvaajana on ollut Pasi Leino ja hän kertoi minulle kirjan tulevan nyt kevään kynnyksellä myyntiin kaikkiin kirjakauppoihin. 
Tilatakin voi Pasilta. Tuolla myös ihania kuvia kirjasta lisää. 
Vinkiksi sinulle, joka mietit kehen uskoa, tää herra on puutarhojen grandoldman. (ja tää ei ole mitään maksettua mainosta 😊)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oi, miten hyvää piiskaa!

Ensimmäisen kerran hurahdin pajuhommiin, kun 2000-luvun alussa osallistuimme silloisen  anoppini kanssa lasten pajukurssille. Kahdestaan. Teimme vain pienen kasvituen, mutta se oli menoa meille. Anoppini alkoi kasvattamaankin koripajua (sekään ei ollut vaikeaa), osallistuttuaan useammillekin aikuisille tarkoitetuille kurrsseille. Minä kuivattelin ja liottelin pajuja ammeessa kotipihallani, tehden milloin mitäkin.  Näinä vuosina olen tehnyt pajutöitä tarpeeseen, enemmän ja vähemmän, mutta joka kevät silmäni hakevat ojanpientareita etsien ja ihaillen hyviä piiskoja.  Lapseni ovatkin tottuneet huudahduksiin,  "Oi, miten hyvää piiskaa! Pysähdytäänkö?"   Paju on parasta näin maalis-huhtikuussa, 1-vuotiaana piiskana, ennen lehtien puhkeamista. Eli juurikin nyt. Tai vaihtoehtoisesti syksyllä heti lehtien putoamisen jälkeen. Oksia piiskassa ei saa olla, sillä siitä kohdin se punottaessa katkeaa.  Sitkoa pajuun saa, kun malttaa antaa kerättyjen, niputettujen piiskojen vetäytyä kylmäs

Unelmat on tehty toteutettavaksi!

Jokakeväinen juttu mulla on ollut, nyt jo muutaman vuoden ajan, asuntoautokuume. Matkailuautokuume. Karavaanikateus. Hinku teiden tukoksi, maanteiden sankariksi. Unelmoin pienistä irtiotoista arjen keskelle, niinkuin muutkin.  Sisustaisin tietenkin ihan täysin omannäköisen, persoonallisen ja boheemin pikkupesän. Tämä näyttelee pääosaa unelmassani. Siihen tarkoitukseen asuntoautoni tulee olla vanha ja kukkarollekin sopiva. Kuka nyt uutta tohtisi alkaa maalaamaan ja tuunaamaan. Mitä hullua! Asuntoautoni ei pelkäisi koirankarvoja, ekä punaviinitahroja. Siellä olisi kaapissa mun lempimekot ja hanskalokerossa suomen kartta (se paperinen).  Autossani soitetaan cd-levyjä ja vanhoja C-kasetteja, joita etsin matkanvarrelle sattuvilta kirpputoreilta. Suihkusta löytyy tekokasveja ja kultainen peili. Autoni on lämmin ja kutsuva, siellä on paljon tyynyjä ja peitteitä, kahvinkeitin ja tuoretta leipää, aina paikallisesta leipomosta tietenkin. Ja tärkein kaikesta, näen itseni kirjoittamassa blogia ja

Huutokauppahulluutta!

Tässä taas ollaan huutokauppavoittoja menossa hakemaan.  En minä se hullu ole, vaan tuo mieheni. Nyt olen huutanut rullakollisen kankaita lopettaneen laukkuliikkeen jäämistöstä. Niin on hänkin huutanut. Minulla on ompelimo. Hänellä on huotoasema.  Kerran huusin auton, Volvon, väliaikaisen. Se olikin hyvä huuto. Sain siitä vaihdossa nykyiseen tuplasti. Huusin ompelukoneen Reiman loppuhulinoista. Ihan toimiva kapistus. Ihan kaikkea huutamaani en onneksi ole voittanut.   Mikä siinä huutokaupassa on?  Ihminen sekoaa ihan täysin. Jopa näin tasapainoinen yksilö kuin minä 😀. Kun aika alkaa loppua, sekunnit vähenevät, ja olen päättänyt etten enää korota. Silti huomaan viime sekunneilla, klik, minulla on taas voittava huuto. Sitten joku ylittää jälleen huutoni, useimmiten sama tyyppi koko ajan. Alan vihata häntä. Ärsyynnyn. Alan huutaa lisää ihan vain sen vuoksi, ettei se toinen sitä ainakaan saa. Perkele. Sitten alan pelätä, että nyt jos tää jääkin mulle, niin mihin mä oikeesti laitan ne ja e