Siirry pääsisältöön

Huutokauppahulluutta!

Tässä taas ollaan huutokauppavoittoja menossa hakemaan. 

En minä se hullu ole, vaan tuo mieheni. Nyt olen huutanut rullakollisen kankaita lopettaneen laukkuliikkeen jäämistöstä. Niin on hänkin huutanut. Minulla on ompelimo. Hänellä on huotoasema. 

Kerran huusin auton, Volvon, väliaikaisen. Se olikin hyvä huuto. Sain siitä vaihdossa nykyiseen tuplasti. Huusin ompelukoneen Reiman loppuhulinoista. Ihan toimiva kapistus. Ihan kaikkea huutamaani en onneksi ole voittanut.  

Mikä siinä huutokaupassa on? 

Ihminen sekoaa ihan täysin. Jopa näin tasapainoinen yksilö kuin minä 😀.
Kun aika alkaa loppua, sekunnit vähenevät, ja olen päättänyt etten enää korota. Silti huomaan viime sekunneilla, klik, minulla on taas voittava huuto. Sitten joku ylittää jälleen huutoni, useimmiten sama tyyppi koko ajan. Alan vihata häntä. Ärsyynnyn. Alan huutaa lisää ihan vain sen vuoksi, ettei se toinen sitä ainakaan saa. Perkele. Sitten alan pelätä, että nyt jos tää jääkin mulle, niin mihin mä oikeesti laitan ne ja eihän mulla oo rahaakaan. Onneksi ne menee useimmiten ohi, ne huudot. Ja fiilikset. Mutta jännitystä siinä hommassa todella on!

Viimeisin huuto miehelläni, tämän kangasrullakon lisäksi, oli johto, jonka päässä oli kamera. Kamera kuvasi ja se näkyi puhelimessa. Jouduin kyllä lähtemään rööreineni karkuun. Oli kuulemma hyvä kapistus myös autoremonteissa. Kapistus oli ihan ok. Mutta välillä ei tiedä mitä saa, sillä nettihuutokauppaostoksia harvemmin pääsee katsomaan. Toista oli ennen.

Poikani ovat olleet vanhanaikaisessa huutokaupassa mukanani ja innostuneet hekin huutamaan. Kerran huusimme potkukelkkaa kilpaa, poikani korotti minun huutoa ja huutokauppaväkeä nauratti. Saatiin kelkka halvalla.  Huutokaupoissa on yleensä ihana markkinameininki. Ja hyvä kahvio ja makkaraa. Samat tyypit käyvät huutokaupoissa vuosikymmeniä ja tutustuvat toisiinsa. Huutokauppa on verissä. Minullakin. Huutokauppahulluus. 

Kyllä jännittää, mitä minä täällä kertaa saan.. 

Mutta toisaalta lähden ompelijan työssäni yleensä aina materiaali edellä. Ostan tai saan lahjoituksena jotain ja teen siitä sitten jotain. Siinä minä olen hyvä, keksimään uutta.



Mitä kaikkea olenkaan kierrättänyt ja tehnyt, niitä voit kurkata Tie to Heaven verkkosivun galleriasta. Samoin jos sua kiinnostaa, mitä rullakon kankaista keksin, laita Tie to Heavenin facebook ja Tie to Heavenin instagram seurantaan!

Nyt mulla pää on jo täynnä visioita! Hyvä ostos! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kahden naisen Catwalk

  Aloitan blogini pohtimalla brändistä poikkeamista. Olen luonut kovalla työllä brändiä, missä Tie to Heaven tuotteet valmistetaan kierrätysmateriaaleista tai niihin verrattavista poistoeristä ja kakkoslaadun kankaista. Se on mun juttu, Tie to Heavenin juttu, kierrätysmateriaaleista valmistetut uniikit tuotteet. Nyt, kun myyjäiset ja torit on olleet jo vuodenpäivät peruttu, on myyntikin ollut sen mukaista. Painottuen kesään ja Jouluun. Nämä uniikit tuotteeni on pitänyt nähdä, tuntea ja kokeilla. Olen makustellut uudenlaista suuntaa. Ajautunut keksimään jälleen jotain uutta. Jotain, joka myisi. Jotain uniikkia ja jotain, jota voisin monistaa. Ottaa vain yhdestä kuvan ja myydä useamman. Kriteerini ovat kuitenkin kovat. Tuotteiden täytyy olla eettisesti kestäviä ja minun näköisiäni, persoonallisia. Kaavoitin siis mekon, joka on monikäyttöinen, käy juhlaan ja arkeen. Valitsin kankaan, joka kestää aikaa ja   pesua, joka on juhlavakin ja äärettömän mukava. Löysin suomalaiselta Orneul

Unelmat on tehty toteutettavaksi!

Jokakeväinen juttu mulla on ollut, nyt jo muutaman vuoden ajan, asuntoautokuume. Matkailuautokuume. Karavaanikateus. Hinku teiden tukoksi, maanteiden sankariksi. Unelmoin pienistä irtiotoista arjen keskelle, niinkuin muutkin.  Sisustaisin tietenkin ihan täysin omannäköisen, persoonallisen ja boheemin pikkupesän. Tämä näyttelee pääosaa unelmassani. Siihen tarkoitukseen asuntoautoni tulee olla vanha ja kukkarollekin sopiva. Kuka nyt uutta tohtisi alkaa maalaamaan ja tuunaamaan. Mitä hullua! Asuntoautoni ei pelkäisi koirankarvoja, ekä punaviinitahroja. Siellä olisi kaapissa mun lempimekot ja hanskalokerossa suomen kartta (se paperinen).  Autossani soitetaan cd-levyjä ja vanhoja C-kasetteja, joita etsin matkanvarrelle sattuvilta kirpputoreilta. Suihkusta löytyy tekokasveja ja kultainen peili. Autoni on lämmin ja kutsuva, siellä on paljon tyynyjä ja peitteitä, kahvinkeitin ja tuoretta leipää, aina paikallisesta leipomosta tietenkin. Ja tärkein kaikesta, näen itseni kirjoittamassa blogia ja