Siirry pääsisältöön

Oi, miten hyvää piiskaa!

Ensimmäisen kerran hurahdin pajuhommiin, kun 2000-luvun alussa osallistuimme silloisen  anoppini kanssa lasten pajukurssille. Kahdestaan. Teimme vain pienen kasvituen, mutta se oli menoa meille.
Anoppini alkoi kasvattamaankin koripajua (sekään ei ollut vaikeaa), osallistuttuaan useammillekin aikuisille tarkoitetuille kurrsseille.
Minä kuivattelin ja liottelin pajuja ammeessa kotipihallani, tehden milloin mitäkin. 

Näinä vuosina olen tehnyt pajutöitä tarpeeseen, enemmän ja vähemmän, mutta joka kevät silmäni hakevat ojanpientareita etsien ja ihaillen hyviä piiskoja. 

Lapseni ovatkin tottuneet huudahduksiin, 

"Oi, miten hyvää piiskaa! Pysähdytäänkö?" 



Paju on parasta näin maalis-huhtikuussa, 1-vuotiaana piiskana, ennen lehtien puhkeamista. Eli juurikin nyt. Tai vaihtoehtoisesti syksyllä heti lehtien putoamisen jälkeen.
Oksia piiskassa ei saa olla, sillä siitä kohdin se punottaessa katkeaa. 
Sitkoa pajuun saa, kun malttaa antaa kerättyjen, niputettujen piiskojen vetäytyä kylmässä varastossa tai kellarissa viikon. Minä harvoin maltan. 
Minun täytyy saada toteutta ideat, heti, kun ne saan. 

Onneksi paju taipuu siihenkin. 

 Kannattaa muistaa, ettei pajun kerääminen ole jokamiehen oikeus, mutta ojien pientareilta keräämiseen, joista ne muutenkin leikattaisiin, voi kysyä kunnalta tai omistajalta luvan.
Useimmiten he antavat mielellään. 

Pajun punominen on hauskaa, keväistä käsillä tekemistä. Pajusta voi tehdä itse ilmaiseksi kauniita käyttöesineitä. Tarvitset vain oksasakset. Netistä löytyy vaikka kuinka paljon ohjeita ja ideoita. Poimi sieltä mieluisimmat. Paju on englanniksi willow. Pinterestistäkin löytyi paljon.

Jospa pajutöiden tekeminen onkin tänäkeväänä se juttu!

Minä rohkaisen sinua tuunaamaan punomalla. 
Tässä esimerkkinä roskiksesta bongaamani lampunvarjostin. Poistin kankaat ja punoin ihan tavallisesta ojapajusta kehikon ympärille varjostimen. Näin sain rouhean, persoonallisen ja itsetehdyn lampunvarjostimen. 
Silmät auki metallinkeräyslavojen luona, autotalleissa ja navetoissa. Kirpputoreilla ja sorttiasemilla. Aihio täydelliseen sisustusjuttuun voi olla juuri siinä!

Kuvassa minun lamppuni ja anoppini koripajusta punoman korin käytin toisen lampun varjostimeksi. Valo siivilöityy punotun pajun läpi lämpimästi.
Ja tässä on nyt oikein boho meininki!


Kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa tai tuottaa Kiinasta. Luontomme on täynnä ihania materiaaleja. Muutama vinkki näille viikoille, kerää pajua nippuihin ja kuivaa talvea varten. Viikon liotus kuivalle pajulle, ammeessa tai avannossa notkistaa pajun täydelliseksi punottavaksi. Syksyiset ja talviset kranssinpohjat tulevat hetkessä. Puutarhan tuet voi hyvin punoa tuoreesta pajusta. Vaarana voi olla,että paju kutistuu kuivuessaan ja punos löystyy. Tai, että paju alkaa tekemään vihreää, sillä paju juurtuu helposti. Tätä ominaisuuta voi myös käyttää hyväksi, vaikka lehtimajaa tai aidannetta rakennettaessa. 
Kokeile myös pajupilliä! Vieläkö muistat?

Tein kässäpussi vol. 2:een pajusta kiepin, jonka ympärille tehdään unisieppari. Idea tässäkin oli, että jokainen voi tehdä samanlaisen, ja niin monta unisiepparia, kuin haluaa, samalla ohjeella. Muutama Unisieppari-kässäpussi on vielä jäljellä, joten jos haluat ohjeen ja materiaalit ensimmäiseen niin tilaa tästä.

Tänään minun puutarhaani valmistui pitkästä aikaa tuki jo nousseelle köynnöspinaatille ja haapapuun paksuista versoista kukkamaan raja-aitaa. Huomenna jatkuu. Haluan innostaa teitäkin pajutöihin ja muistuttaa tästä mahtavasta materiaalista, mitä ojanpientareet ovat nyt pullollaan. 

Oi, mitä piiskaa!



Käsillätekemisen iloa sinulle!

Toivoo, Nanna







                                                                                        


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huutokauppahulluutta!

Tässä taas ollaan huutokauppavoittoja menossa hakemaan.  En minä se hullu ole, vaan tuo mieheni. Nyt olen huutanut rullakollisen kankaita lopettaneen laukkuliikkeen jäämistöstä. Niin on hänkin huutanut. Minulla on ompelimo. Hänellä on huotoasema.  Kerran huusin auton, Volvon, väliaikaisen. Se olikin hyvä huuto. Sain siitä vaihdossa nykyiseen tuplasti. Huusin ompelukoneen Reiman loppuhulinoista. Ihan toimiva kapistus. Ihan kaikkea huutamaani en onneksi ole voittanut.   Mikä siinä huutokaupassa on?  Ihminen sekoaa ihan täysin. Jopa näin tasapainoinen yksilö kuin minä 😀. Kun aika alkaa loppua, sekunnit vähenevät, ja olen päättänyt etten enää korota. Silti huomaan viime sekunneilla, klik, minulla on taas voittava huuto. Sitten joku ylittää jälleen huutoni, useimmiten sama tyyppi koko ajan. Alan vihata häntä. Ärsyynnyn. Alan huutaa lisää ihan vain sen vuoksi, ettei se toinen sitä ainakaan saa. Perkele. Sitten alan pelätä, että nyt jos tää jääkin mulle, niin mihin mä oikeesti laitan ne ja e

Kahden naisen Catwalk

  Aloitan blogini pohtimalla brändistä poikkeamista. Olen luonut kovalla työllä brändiä, missä Tie to Heaven tuotteet valmistetaan kierrätysmateriaaleista tai niihin verrattavista poistoeristä ja kakkoslaadun kankaista. Se on mun juttu, Tie to Heavenin juttu, kierrätysmateriaaleista valmistetut uniikit tuotteet. Nyt, kun myyjäiset ja torit on olleet jo vuodenpäivät peruttu, on myyntikin ollut sen mukaista. Painottuen kesään ja Jouluun. Nämä uniikit tuotteeni on pitänyt nähdä, tuntea ja kokeilla. Olen makustellut uudenlaista suuntaa. Ajautunut keksimään jälleen jotain uutta. Jotain, joka myisi. Jotain uniikkia ja jotain, jota voisin monistaa. Ottaa vain yhdestä kuvan ja myydä useamman. Kriteerini ovat kuitenkin kovat. Tuotteiden täytyy olla eettisesti kestäviä ja minun näköisiäni, persoonallisia. Kaavoitin siis mekon, joka on monikäyttöinen, käy juhlaan ja arkeen. Valitsin kankaan, joka kestää aikaa ja   pesua, joka on juhlavakin ja äärettömän mukava. Löysin suomalaiselta Orneul

Unelmat on tehty toteutettavaksi!

Jokakeväinen juttu mulla on ollut, nyt jo muutaman vuoden ajan, asuntoautokuume. Matkailuautokuume. Karavaanikateus. Hinku teiden tukoksi, maanteiden sankariksi. Unelmoin pienistä irtiotoista arjen keskelle, niinkuin muutkin.  Sisustaisin tietenkin ihan täysin omannäköisen, persoonallisen ja boheemin pikkupesän. Tämä näyttelee pääosaa unelmassani. Siihen tarkoitukseen asuntoautoni tulee olla vanha ja kukkarollekin sopiva. Kuka nyt uutta tohtisi alkaa maalaamaan ja tuunaamaan. Mitä hullua! Asuntoautoni ei pelkäisi koirankarvoja, ekä punaviinitahroja. Siellä olisi kaapissa mun lempimekot ja hanskalokerossa suomen kartta (se paperinen).  Autossani soitetaan cd-levyjä ja vanhoja C-kasetteja, joita etsin matkanvarrelle sattuvilta kirpputoreilta. Suihkusta löytyy tekokasveja ja kultainen peili. Autoni on lämmin ja kutsuva, siellä on paljon tyynyjä ja peitteitä, kahvinkeitin ja tuoretta leipää, aina paikallisesta leipomosta tietenkin. Ja tärkein kaikesta, näen itseni kirjoittamassa blogia ja