Tässä taas ollaan huutokauppavoittoja menossa hakemaan. En minä se hullu ole, vaan tuo mieheni. Nyt olen huutanut rullakollisen kankaita lopettaneen laukkuliikkeen jäämistöstä. Niin on hänkin huutanut. Minulla on ompelimo. Hänellä on huotoasema. Kerran huusin auton, Volvon, väliaikaisen. Se olikin hyvä huuto. Sain siitä vaihdossa nykyiseen tuplasti. Huusin ompelukoneen Reiman loppuhulinoista. Ihan toimiva kapistus. Ihan kaikkea huutamaani en onneksi ole voittanut. Mikä siinä huutokaupassa on? Ihminen sekoaa ihan täysin. Jopa näin tasapainoinen yksilö kuin minä 😀. Kun aika alkaa loppua, sekunnit vähenevät, ja olen päättänyt etten enää korota. Silti huomaan viime sekunneilla, klik, minulla on taas voittava huuto. Sitten joku ylittää jälleen huutoni, useimmiten sama tyyppi koko ajan. Alan vihata häntä. Ärsyynnyn. Alan huutaa lisää ihan vain sen vuoksi, ettei se toinen sitä ainakaan saa. Perkele. Sitten alan pelätä, että nyt jos tää jääkin mulle, niin mihin mä oikeesti laitan ne ja e
Rakkaudesta kierrätykseen, ompelemiseen, käsillä tekemiseen ja kaikenmaailman hyggeilyt ja kotoilut, eiköhän ne mahdu tämän pikkulampurin elämänmakuiseen blogiin. Vaan silti vanhanaikaisella meiningillä, lämmöllä ja tunteella kirjoitan blogini. Ois kiva kuulla, mitä ajatuksia nää mun jutut sinussa herättää? Neljä vanhaa juttua tähän opiskeluaikana aloittuun blogiin jätän teille luettavaksi. On ompelija muuttunut, mutta sydän on samalla tiellä vielä. Ja nyt palava tarve kirjoittaa!
Kommentit
Lähetä kommentti